Kirjoittanut: Dedalus
Pitkän talven jälkeen olin uupunut opiskelemaan. Tentit, verkkokurssit ja mielessä pyörivä puoliksi valmis gradu toivat mieleen vain huonosti nukutut yöt ja läppärin ääreen nauliutumisen kipeyttämän selän. Halusin jotain ihan muuta kesältäni, jotain reipasta ja hyödyllistä puuhaa ulkoilmassa.
Olin kuullut, että lähikaupungin huvipuisto rekrytoi kesäksi apuväkeä, joiden tehtävänä oli mennä yhdessä lapsen kanssa laitteisiin joihin lapsen oma huoltaja ei syystä tai toisesta voinut tulla. Tarkistin mitä laiteapulaiselta vaadittiin ja totesin, että melkein valmis ja hyväkuntoinen maisteri täytti vaatimukset kirkkaasti. Palkka ei ollut suuren suuri, mutta pelkästään palkan takia tätä en tehnyt. Halusin kokea lasten riemun ja odotuksen, innon ja pelon sekä sen upean tunteen, kun pelko vihdoin voitetaan.
Klikkasin keskustelupalstalla olevaa linkkiä lisätietojen antajaan ja Macbookin sähköpostiohjelma avautui. Kirjoitin rennosti ajatuksiani hyvästä kesätyöstä, lasten auttamisesta ja elämästä yleensä – mitä tavoittelin ja mitä 26-vuotiaana nuorena naisena aioin seuraavaksi kokea. Halusin tehdä vaikutuksen rekrytoijaan: tässä on rento tyyppi, joka on myös luotettava. Hetken päästä sainkin vastauksen, joka oli omituisen lyhyt ja suora, mutta samalla kiehtova täsmällisyydessään.
Saavu huvipuiston länsiportille ensi maanantaina kello 9.00. Sinut ottaa vastaan rekrytointivastaava, jonka tunnistat hänen rannettaan kiertävästä käärmetatuoinnista. Vältä liiallisia hajusteita, valitse väljät säänmukaiset vaatteet ja meikkaa hillitysti.
Sydän pamppaili. Oli perjantai ja edessä viikonloppu mökillä poikaystävän ja toisen pariskunnan kanssa. Rentoa yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja saunomista. Mutta heti maanantaina olisin perehdytettävänä uuteen ja kiinnostavaan työhön.
Viikonloppu hujahti innostuneessa odotuksessa. Keskustelimme poikaystäväni kanssa tulevaisuuden suunnitelmista. Olisiko valmistumisen jälkeen lasten aika? Hän oli epävarma, vaikka minä tiesin kyllä mitä itse haluaisin. Nämä pohdinnat kuitenkin katosivat nopeasti mielestä, kun juoksin betoniset rappuset ensin alas ja sitten ylös junalaiturille ja hyppäsin viime tingassa lähijunan kyytiin. Se on menoa nyt!
Jännitystäni ei vähentänyt se, että perehdytykseen kuului ajelu kaikissa laitteissa. Näin olin keskustelupalstalta lukenut. Vaikea on avustaa lasta jos ei itse uskalla kyytiin, järkeilin. En rehellisesti ollut pysynyt perässä siinä, miten huvipuistolaitteet olivat viime vuosina kehittyneet. Olisiko siellä jotain niin hurjaa, että oman pelon ylittäminen ei onnistuisi?
Juna pysähtyi yhtäkkiä asemalle ja hyppäsin kyydistä. Olin lähtenyt liikkeelle ajoissa, joten loppumatkan voisi kävellä. Ostin R-kioskista ison kahvin mukaan ja lähdin rauhallisesti kohti länsiporttia.
– Petri moi! Ihana nähdä!
Komea, varmasti yli 190 senttiä pitkä ja yli 50-vuotiaalta näyttävä mies huikkasi jo kaukaa. Mistä hän tiesi miltä näytän, ajattelin nopeasti, koska olin käyttänyt sähköpostiosoitetta jossa olen vaihtanut etunimen tilalle toisen nimeni. Mistään somepalvelusta ei minua ja kuvaani pitäisi pelkän mailin perusteella löytää. En kuitenkaan jäänyt tähän ajatukseeni pyörimään, vaan pakotin ulos leveän hymyn ja päätin jatkaa sinnikkäästi toisella nimelläni, vaikka arvelin, että Petri kyllä tietää kuka olen.
– Hei Petri. Olen Janika ja tulin tutustumaan huvipuistoonne. Mukava nähdä.
Mies näytti lähempää katsoessa yli-ikäiseltä surffarilta, jonka auringonpolttamat kasvot ja leikatut, mutta huolimattomasti joka suuntaan leviävät vaaleanruskeat kiharaiset hiukset toivat mieleen valtavan pitkäksi venähtäneen pikkupojan. Hänessä oli kuitenkin jäntevää määrätietoisuutta. Sellaista voimaa, joka näkyy liikkuessa ja kehon asennossa. Pieniä juttuja, joita ei voi olla huomaamatta. Petri oli kyllä aika vanha, ei paljon isääni nuorempi, ja aivan ikäloppu poikaystävääni verrattuna. Onneksi en kuitenkaan tullut tänne hänen takiaan vaan kiinnostavan kesätyön.
– Mitä tehdään ensimmäiseksi? Olen koko viikonlopun hermoillut ja miettinyt uskallanko kaikkiin laitteisiin, nauroin.
– Uskallat kyllä, Petri vastasi ja katsoi samalla yllättävän viileästi suoraan silmiin. Sain siitä oudon väristyksen.
Kierros laitteissa oli ylenpalttinen ja vähän uuvuttava. Tähän aikaan keväästä huvipuisto avataan yleisölle vasta puolen päivän jälkeen, joten jonoja ei ollut. Kävelimme sisään laitteeseen, nautimme kyydistä ja siirryimme seuraavaan. Pää oli pyörällä kaikesta kieputuksesta ja astuinkin vahingossa rappusissa alaspäin kävellessä rapun ohi. Lento olisi ollut komea, ellei Petri olisi salamannopeasti kaapannut oikeasta olkapäästäni kiinni ja vetänyt itseään kohti. Yläselkäni painautui Petrin rintakehää vasten ja tunsin, miten vahva hän oli joka puolelta.
– Kiitos, sanoin täynnä kiitollisuutta ja vähän säikähtäneenä. Petri ei vastannut mitään.
Melkein kaikki laitteet oli kertaalleen testattu ja nälkä alkoi poltella vatsanpohjaa. Kysyin kuinka pitkään päivä vielä kestäisi ja että olisiko meidän hyvä syödä jotain? Petri ilahtui kysymyksestä ja sai uutta energiaa.
– Totta toki! Täältä saa aivan erinomaisia pitsoja. Tilataan sellaiset, minä tarjoan.
Vähitellen huvipuistoon oli alkanut valua koululaisia pienissä porukoissa ja lapsia vanhempiensa kanssa. Meno näytti rennolta ja vähän uneliaalta. Kun käänsin katseeni Petriin näin hänen energiansa ja intonsa. Aivan kuin hän olisi herännyt ihan vain ruuan mainitsemisesta.
– Sinulla on kaunis suu, nälkäisen näköinen, Petri sanoi hymyillen.
Kävin pesemässä käteni ja istuin varsin viehättävän ravintolasalin pöytään. Petri kertoi, että oli tilannut minulle jo paikan erikoisherkun, pitsan missä on useampaa juustoa, reilusti kasviksia ja italialaista makkaraa. Vastasin, että se kuulosti aika tuhdilta, enkä ollut varma jaksaisinko sellaista lounasaikaan. Petri katsoi minuun merkitsevästi.
Petri nautti oman pitsansa – samanlaisen – tyynesti ja rauhallisesti, mutta ripeästi. Hän hörppi iloisesti jäävettä ja katseli ruokailuani. Kun minulla oli jäljellä vielä vajaa neljäsosa valtavasta lätystä nostin käteni rennosti pystyyn ja sanoin, että se oli tässä, enempää ei mene. Petriä ei naurattanut.
– Janika. Syö. Nyt.
Hymyilin väkinäisesti ja puhalsin poskeni täyteen ilmaan näyttääkseni miten turvoksissa olin, mutta vakaa katse ei väistänyt silmiäni. Muutaman minuutin jälkeen tunsin kuin suuri kämmen olisi kevyesti painanut keskiselkääni ja työntänyt eteenpäin kohti lautasta. Oma käteni nappasi kiinni suuresta viipaleesta, taittoi sen kahtia ja aloin hitaasti upottaa herkullista, mutta aivan liian tuhtia ruokaa suuhuni. Petrin olemus keveni heti, kun olin syönyt viimeisen murusen.
– Hyvä! Mainiota. Kuten näet, on meillä täällä ensiluokkaiset sapuskat. Työntekijät voivat ruokailla hyvin edulliseen hintaan näyttämällä nimikorttiaan.
Olin ihan täynnä ja vähän huonovointinen. Sanoin tästä Petrille ja tiedustelin onko jotain sellaista laitetta, mikä sopisi juuri tähän hetkeen? Petri mietti hetken ja totesi, että vanha kunnon kummitusjuna voisi olla juuri hyvä tähän hetkeen.
– Tuskin oksennat, jos pelästytät itsesi lakananvalkoiseksi, Petri hohotti oudon leikkisänä.
Vastasin, että kummitusjuna käy hyvin. Lähdimme kävelemään kohti laitetta, jonne tähän aikaan päivästä ei ollut lainkaan jonoa. Saamme yksityisen kyydin, Petri totesi.
Puikkelihdemme ripeästi kummitusjunan laiturille ja hyppäsimme vaunuun. Juna nytkähti liikkeelle yllättäen. Ja vaikka nopeus ei ollut kova tunsin vatsassani, miten jättimäinen pitsa möyrysi ja pisti sisuskalut töihin. Juna sukelsi täydelliseen pimeyteen ja näin ensimmäisen vaunuun hyökkäävään mekaanisen aaveen. Lapsellista, ajattelin, ja oli jo vaipumassa omiin ajatuksiini, kun yhtäkkiä tunsin Petrin kädet hiuksissani. Hän hyväili hellästi päänahkaani ja se tuntui todella oudolta, mutta samalla aikaa hellältä ja hyvältä.
– Tule lähemmäs Janika, Petri sanoi hiljaa vaunun kirskuessa mutkissa.
Siirryin hitaasti lähemmäs miestä, joka tuntui nyt erityisen jäntevältä ja valppaalta, jokainen lihas oli valmiina toimimaan.
– Mitä sinulla on mielessä? Mitä haluat minusta?
Petri ei jäänyt odottamaan vastausta, vaan heilautti vapaana olevaa kättään vaunun ulkopuolelle laajassa kaaressa, laukaisi valoportin ja turvamekanismi pysäytti vaunun töksähtäen.
– Tiedän, että tästä pääsee kulissien taakse konehuoneeseen, seuraa minua.
En ehtinyt pohtia ehdotusta, kun Petrin käsi siirtyi hiuksista käteeni ja veti mukanaan pimeyteen. Hän liikkui tottunein askelin ja huolehti samalla, etteivät jalkani tipahtaneet radalle. Seurasin häntä yllättävän vaivattomasti pieneen hämärään huoneeseen, jossa oli iso sähkömoottori, johtoja ja elektroniikkaa. Moottorin takana oli noin kaksi metriä pitkä ja reilun metrin levyinen soppi, jonka peitti melkein kokonaan tahrainen retkipatja.
– Mitä pidät, eikö tämä olekin täydellinen meille, Petri kysyi ja hymyili sopen punertavassa valossa.
– On, tämä on oikein hyvä, sanoin äänellä joka saattoi kuulostaa rauhalliselta, mutta oli varmasti hiljaisempi, kuin normaalisti. Samalla kuulin, kun junanvaunu nytkähti uudestaan liikkeelle jossain kauempana.
Petri nyökkäsi kohti haaroväliään ja laittoi molemmat kätensä hiuksiini. Nyt hän teki muutaman pienen silmukan sormillaan ja tunsin kevyttä vetoa. Hän voisi helposti kiristää otettaan niin, että se sattuisi ja kunnolla. Petri ei kuitenkaan tätä tehnyt, joten ryhdyin hitaasti avaamaan paksua nahkavyötä. Solki oli tukeva ja sitä oli vaikea saada avautumaan, mutta hetken päästä onnistuin ja tunsin heti sopusuhtaisen ja karvaisen vatsan lämmön sormissani. Jatkoin työhousujen nappien avaamista hitaasti ja samalla koskin huomaamatta hänen pullistuneita alushousujaan.
– Jatka. Avaa suu.
Avasin napit alas asti ja laskin housuja hieman. Avasin suuni ja Petri hieroi nyt selvästi turvonnutta etumustaan huuliini. Tuoksu oli syvä, kutsuva, voimakas koko päivän huvipuistoajeluiden jäljiltä. En enää malttanut, vaan laskin myös alushousut ja imin Petrin tukevan kyrvän niin syvälle kuin pystyin. Hän selvästi nautti siitä, sillä ote hiuksistani kirposi hieman ja hän päästi hiljaisen huokauksen.
– Syvemmälle.
Jatkoin imemistä ja koitin saada kyrpää syvemmälle, mutta se otti kiinni kurkunpäähän ja aloin kakoa. Petri siirsi toisen kätensä yläselkääni ja käänsi minut hiuksista niin, että lepäsin tuon käden varassa pää alaspäin retkottaen. Nyt hän ei enää odottanut aloitettani, vaan alkoi hitaasti työntyä yhä syvemmälle kurkkuuni. En saanut happea ja olin samaan aikaan paniikissa ja kiimasta sekaisin. Kyrpä upposi syvälle kurkkuuni ja se tuntui hämmentävältä: samaan aikaan kova ja pehmeä, tukahduttava ja turvallinen.
Petri alkoi panna kurkkuani ja kyyneleet valuivat silmistä valtoimenaan. En ollut koskaan kokenut mitään näin intensiivistä miehen kanssa ja melkein unohdin tukevan lounaan, kunnes se muistutti meitä molempia. Petri huomasi, että minua oksettaa ja otti kyrvän kurkusta. Ryntäsin sopen nurkkaan ja oksensin pitsanpaloja, kuolaa ja sappineisteitä valtoimenaan. Petri nauroi lempeästi ja tuli taakseni, veti minua pois lammikon luota kohti retkipatjaa ja laski hitaasti housuni alas. Hän painoi vasemmalla kädellään yläselkääni patjaa kohti niin, että pyllyni nousi pystyyn. Olin tarjolla.
– Nyt maistan sinua. Ole ihan hiljaa. Saat päästää äänen vain, jos annan luvan.
Petri alkoi nuolla pyllyreikääni pitkin ja määrätietoisin liikkein. Oikean käden etusormi tunnusteli varovasti olenko märkä ja huomattuaan, että valuin kiimaani hän pujotti kaksi sormea sisääni kohti G-pistettä.
Selkääni painava käsi, ahnas kieli ja juuri oikeaan kohtaan painetut sormet saivat minut tulemaan väkivaltaisesti. En päästänyt ääntä, mutta huohotin ja tärisin miehen jänteviä sormia ja vahvaa kättä vasten.
– Hyvä lutka, Petri myhäili
Petri nosti kätensä lantiolle ja puristi niin, että se vähän sattui. Hän odotti hetken verran, joka tuntui varmasti pidemmältä kuin oikeasti oli ja työntyi sisääni tunnustellen. Hän nopeutti tahtia ja kiimoissani laukesin hänen kyrpänsä ympärille niin että Petri vähän ähkäisi, melkein ärsyyntyneenä ja puristi lantioitani kovempaa. Lauetessani olin myös vahingossa huutanut vähän, kun kielto unohtui. Kuultuaan ääneni Petri oli odottanut hetken ja lyönyt sen jälkeen kovaa takamukseen. Niin kovaa, että sitä kihelmöi ja lämpö alkoi levitä alas jalkaa pitkin ja vähän selän puolelle.
– Otan sinut. Ole paikallasi.. Saat laueta vain, jos annan luvan. Ymmärrätkö? Jos ymmärrät, sano kyllä.
– Kyllä.
– Kovempaa!
– Kyllä.
Petri työntyi syvemmälle ja kuulin vain korvissani kun toistin jatkuvasti kyllä, kyllä, kyllä ja samalla etäisesti hahmotin, että Petri toisti perässäni samaa sanaa ja nauroi.
Tunsin kuinka kyrpä alkoi sykkiä ja kovettui. Petri tuli äänettömästi, mutta samalla hän puristi lantiotani niin suurella voimalla, että siihen alkoi kerääntyä verta näyttävää mustelmaparia piirtämään.
– Sinulla on nyt lupa tulla ja pitää ääntä, Janika.
Mietin hetken, että mitä Petri tarkoitti luvalla, kunnes Petrin vaativa ääni porautui kuuloluihini asti.
– Janika. Tule. Nyt!
Yhtäkkiä orgasmi yllätti aivoni raivollaan. Huusin ja riuhdoin. Petri päästi minusta irti ja tärisin retkipatjalla hervottomasti puolelta toiselle ja huusin suoraa huutoa. Jäin makaamaan huohottaen ja voimattomana. Kun hetken päästä hahmotin missä olimme sain huomata, että Petri oli jo pukenut ylleen ja seisoi hyväntuulisena jossain korkeuksissa, hymy kasvoillaan. Hän antoi minulle housujensa reisitaskusta kosteuspyyhkeitä ja pienen nenäliinapaketin.
– Ole hyvä, ihana.
Petri katsoi kasvojani, jotka olivat kyynelten uurtamat ja otti paketista yhden nenäliinan kuivaten huolellisesti kyynelten viivat ja pyyhkien samalla suupielistäni oksennuksen rippeet.
– Nyt olet ajanut kaikissa laitteissa, hän nauroi leveästi ja poikamaisesti, kuin kiusoitellen. Mennään.
Petri otti kädestäni kiinni ja johdatti huoltoreittiä pitkin ulos. Kävelimme rauhallisesti portista ja olimme taas keskellä rauhallista huvipuistoa, jossa koululaiset söivät pehmiksiään, äidit pyyhkivät pienten lasten käsiä ja isät näpräsivät kännyköitään.
Katsoin nyt Petriä uusin silmin. Hänen rauhallisuutensa teki vaikutuksen. Mutta en voinut ajatella häntä minään muuna kuin keskenkasvuisena aikuisena miehenä, seikkailijana, joka oli töissä huvipuistossa samaan aikaan kun hänen ikätoverinsa olivat työuransa huipulla ja johtivat yrityksiään ja osastojaan. Mutta toisaalta hänessä ei ollut sellaista raskauden tuntua tai päälle liimattua vakavuutta, mitä usein voi aistia häntä nuoremmissakin miehissä.
Petri sanoi, että voisin aloittaa viikon päästä ja että selviäisin tästä työstä erinomaisesti. Hän oli vaikuttunut osaamisestani ja innokkuudesta oppia uutta. Kiitin Petriä ja lähdin kävelemään kohti juna-asemaa samalla ajatuksiani keräillen. Tunsin hänen kiihkeät kosketuksena kolotuksena lanteillani ja sperman, joka valui reisiäni pitkin ja kohti peräaukkoa. Pikkarit eivät voineet hillitä sellaista lastia. Mutta kaikista voimakkaimman muiston olivat jättäneet hänen kätensä hiuksillani ja päänahkani kosketus. Se hellyys ja välittäminen, joka sormenpäistä valui kehooni, oli ainutkertainen.
Muutaman päivän mietittyäni jouduin toteamaan, ettei työ huvipuistossa sittenkään olisi minun hommani. Olin vähän ihastunut Petrin määrätietoisuuteen, mutta kokemukset työpaikkaromansseista olivat kamalia. En halunnut yhtään sellaista enää elämääni.
Unohdin päivän huvipuistossa nopeasti ja päädyin kesäksi auttamaan ystäväni nopeasti kasvavaa firmaa markkinoinnissa. Työ oli mielekästä ja siitä maksettiin hyvin. Havahduin kuitenkin juhannuksen jälkeen siihen, että kuukautiseni olivat jääneet pois ja rintoja aristi. En hätääntynyt, mutta halusin ennen asiasta varmistumista saada yhteyden Petriin. Hänelläkin on oikeus tietää, jos meidän lyhyt hetkemme olisi johtanut johonkin.
Etsin nettisivuilta huvipuiston rekrytoinnista vastaavan päällikön yhteystiedot ja kirjoitin seikkaperäisesti, mitä oli tapahtunut – poislukien hetki kummitusjunassa – ja että haluaisin saada yhteyden tähän työntekijään, jos se on mitenkään mahdollista.
Tapahtunut ei vastaa rekrytointikäytäntöjämme tai noudata rekrytointiin liittyviä ohjeita ja määräyksiä. Kuvaamissasi tehtävissä toimivat työntekijät koulutetaan pienissä ryhmissä aivan kevään alussa ja heistä huolehtii tukitiimi. Myöskään ruokailua ei ole järjestetty tavalla jonka kuvasit.
En ole varma mitä on tapahtunut, mutta ainakaan kyseessä ei ole huvipuistomme työntekijä. Mikäli työ edelleen kiinnostaa, voit jättää nyt hakemuksen ja palaamme asiaan viimeistään helmikuussa.
En vastannut mitään. Muistelin sen sijaan, mitä olivat ne kokeilemamme laitteet, joihin äidit voivat mennä sylilapsen kanssa.
